Lukuvuoden aluksi journalistiikan oppiaineessa järjestetään tuttuun tapaan luentotilaisuus, jossa kuullaan väistyvän ja aloittavan työelämäproffesorin luento. Suora lähetys alkaa Radio Moreenissa tiistaina 1.9. klo 12.15.
Tampereen yliopiston ja TAMKin yhteisellä dokumenttikurssilla tehdyt työt lähetetään radiosta toukokuussa viikoilla 20 ja 21. Töitä voi kuunnella ensimmäisen radiolähetyksen jälkeen myös verkosta.
Toimittajien juttukeikat voivat viedä vaikkapa sokeritreffeille tai viidakkoon myrkkykäärmeiden keskelle. Tuore podcast kertoo toimittajien ikimuistoisista työkeikoista.
Täyttä vuosisataa juhlitaan perjantaina 3. lokakuuta. Radio Moreeni lähettää yliopiston juhlasalissa järjestettävän päiväjuhlan suorana lähetyksenä klo 12-15.
Luentoja järjestetään syykuussa useampana iltapäivänä viikossa. Radio Moreeni lähettää kaikki luennot suorana, ja ne voi kuunnella myöhemmin myös tallenteina.
Tampereen yliopiston ja TAMKin yhteisellä dokumenttikurssilla tehdyt työt lähetään radiosta toukokuussa viikoilla 20 ja 21. Töitä voi kuunnella ensimmäisen radiolähetyksen jälkeen myös verkosta.
Toimittajaopiskelijoiden demokratiaa käsittelevät jutut löytyvät Soundcloudista. Jutut on tehty Journalismin teemat -opintojaksolla syyslukukaudella 2024.
Journalismin iltapäivä -luentosarja alkaa 3.9.2024 klo 12.15 journalistiikan työelämäprofessorien vahdinvaihdolla. Radio Moreeni lähettää luentosarjan suorana lähetyksenä syyskuussa tiistaisin.