Luontotrilogian päätösosassa Tunturin tarina lähdetään pohjoisen tuntureille. Elokuva alkaa kertoja Peter Franzenin pohtiessa maailman syntyä ja sitä, voisiko vastaus siitä olla tuntureilla. 

Luontoa ja sen mytologiaa yhdistelevien elokuvien trilogia tulee päätökseensä Tunturin tarina -elokuvan myötä. Aiemmat elokuvat Metsän ja Järven tarina julkaistiin vuosina 2012 ja 2016.

“Kyseessä oli aikoinaan aivan uudenlainen konsepti kotimaisella elokuva-alalla. Alkuvaiheessa haasteena olikin löytää rahoittajia ja uskoa siihen, että luontoelokuva menestyisi elokuvateattereissa”, Tunturin tarinan ohjaaja ja toinen käsikirjoittaja Marko Röhr kertoo.  

Luonto ohjaa, ja tekijät seuraavat 

Luontoelokuvan tekeminen alkaa Röhrin mukaan haaveilulla. Asiat on helppo kirjoittaa suunnitteluvaiheessa paperille, mutta totuus alkaa kuvausten myötä.  

“Luontoelokuvaa tehdessä luonto ohjaa, ja tekijät seuraavat. Kaikki toiveet eivät toteudu, mutta silloin tilalle tulee jotain uutta”, Röhr toteaa. 

Tunturin tarinaa varten kuvattiin materiaalia 850 tuntia, ja siitä varsinaiseen elokuvaan päätyi 77 minuuttia. Luvut kertovat Röhrin mukaan paljolti luontoelokuvan tekemisen pitkäjänteisestä luonteesta. Kuvaajan rooli on tavalliseen elokuvaan verrattaessa poikkeuksellisen suuri.  

Yhtä kohtausta saatetaan kuvata useamman vuoden ajan. Tunturin tarinassa nähdään jäiden murtuminen kevään alkaessa Teno-joella Lapissa.  

“Tarkastelimme jäitä kahdeksan vuoden ajan, kunnes kohdalle sattui juuri oikeanlainen jäidenlähtö”, Röhr kertoo.   

Lapsuuden unelmat päätyivät valkokankaalle 

Suunnitteluvaiheessa Röhr pohti, miten tuntureiden suuruudentunnun saisi luotua elokuvan välityksellä katsojalle. Jonkin sortin lapsuuden haaveena oli ollut nähdä maailma jyrsijän näkökulmasta, ja tämä elokuvassa toteutui.  

“Tunturit ovat kooltaan valtavia, ja tämän hahmottaa pienten eläinten kautta”, Röhr toteaa.  

Elokuvaa kuvattiin kolmen maan alueella Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Itäisimmät alueet nähdään Kuusamon koillispuolella aivan Venäjän rajalla tykkylumia kuvatessa.   

Röhr muistaa lapsuuden hiihtoretkiltään tykkylumien ihmeellisten ja jännittävien muotojen herättämän ihailun.  

“Tykkylumissa elää tykkykansa, jota emme välttämättä näe. Toiveenani oli näyttää katsojille kuutamo-öiden varjojen liike lumen pinnalla”, Röhr kuvailee.  

Tunteet mukaan päätöksentekoon 

Jo ennen elokuvauraansa Röhr oli innokas vapaasukeltaja. Lapsuuden sankarikseen hän nimeääkin vedenalaisia elokuvia kuvanneen Jacques-Yves Cousteau´n. Myöhemmin vedenalaisen maailman lisäksi syntyi kiinnostus myös laajemmin luontoon ja sen kuvaamiseen. 

“Vanhojen uskomusten ja luonnon yhdistäminen tuntuu itselleni oikealta tavalta kertoa asioita. Kai muusikoilla ja kirjailijoillakin on oma käsialansa, ja tämä on minun”, Röhr toteaa. 

Tunturin tarina näyttää Röhrin mukaan osaltaan romantisoidun kuvan luonnosta. Tärkeää hänelle on, että katsoja saisi elokuvan kautta tunnekokemuksen luonnosta. 

Ihmisten ongelma on Röhrin mielestä virheellinen kuvitelma siitä, että kaikkea voisi hallita. Luonnon puolesta päätetään isojakin asioita. Hän toivoo, että päätöksentekoon otettaisiin myös tunnepuoli mukaan, eikä asioita arvotettaisi vain tuottavuuden kautta.  

“Esimerkiksi kansallispuistot tuovat ihmisille mahdollisuuden vaikkapa nyt korona-aikaan mennä ulos kävelemään ja tuntemaan hetkeksi onnea ja helpotusta. Nämä asiat ovat niin paljon suurempia arvoja, kuin raha”, Röhr toteaa.  

Tunturin tarina on ensi-illassa maaliskuussa 2021. 

Toimittaja: Lotta Karinen