Tohtorinväitöstilaisuus on siihenastisen uran huipentuma ja juhlan aihe. Sen jälkeen on edessä arki ja päätös siitä, jatkaako tutkimusta vai hakeutuako muualle töihin. Moniosaamista ja epävarmuuden sietoa vaativaa akateemista uraa suunnittelevalle on vihdoin tarjolla keskeiset asiat kattava opas.
Tohtorinväitös on itse asiassa vasta ajokortti tutkijan työhön, ja kaukana takana ovat ajat, jolloin väitellyttä kutsui professuuri saman tien. Tämä käy ilmi Camilla Lindholmin ja Johanna Isosävin kirjasta Väitöksen jälkeen – Opas akateemiselle uralle.
Johanna Isosävi on ranskan kielen dosentti Helsingin yliopistosta. Camilla Lindholm on pohjoismaisten kielten professori Tampereen yliopistosta ja pohjoismaisten kielten dosentti Helsingin yliopistosta. Molemmilla on vuosien kokemus siitä, millaista on luoda akateemista uraa ja ottaa haltuun uusia taitoja – usein kantapään kautta.
”Akateemisessa maailmassa on paljon hiljaista, kokemuksellista tietoa, jota on vaikea sanallistaa. Halusimme yrittää tuoda edes osan siitä yleisön tietoon”, Camilla Lindholm sanoo. ”Yritimme avata mahdollisimman konkreettisesti tietoa, jota itse olisimme aikanamme tarvinneet.”
Tutkijoiden kilpailu rahoituksesta saattaa vaikuttaa siihen, ettei tietoa aina hanakasti avata. Akateemisessa maailmassa on ristiriitaista se, että toisaalta halutaan ja kaivataan muilta tukea, mutta tietyissä tilanteissa ei haluttaisi jakaa omaa tietoa muille.
”Välillä olisi hyvä etsiä verkostoja sen akateemisen lähipiirin ulkopuolelta. Ehkä siellä voi vähän luottamuksellisemmin kertoa omista haasteista, eikä tiedonjakaminen tunnu niin uhkaavalta”, Lindholm sanoo.
Kovaa kilpailua rahasta
Tutkija on usein kuin yksinään työskentelevä yrittäjä. Tieteenalojen välillä toki on eroja. Camilla Lindholm kertoo, että hänen edustamallaan humanistisella alalla tutkijat ovat perinteisesti työskennelleet yksin. Esimerkiksi lääketieteessä sen sijaan tehdään tyypillisesti töitä ryhmissä.
Joka tapauksessa tutkimukselle pitää aina olla idea, sen toteuttamiseen suunnitelma ja toteuttamiseen rahaa. Väitöksen jälkeen -kirja kertoo, että parhaassakin tapauksessa vain noin 10 prosenttia hakemuksista saa rahoituksen, eli kisa on kovaa.
Riski jäädä ilman rahaa on suuri. Vaikka rahoitushakemus ei menisi läpi, ei työ silti ole mennyt hukkaan. ”Useimmilla on kokemusta siitä, että jos idea on hyvä, niin samaa tai vähän tuunattua hakemusta lähetetään uudestaan. Tekemäänsä taustatyötä voi joka tapauksessa käyttää omassa tutkimuksessa.”
Hyvä hankesuunnitelma on Camilla Lindholmin mukaan kuin hyvä tarina. Sillä on selkeä kaari; alku, keskikohta ja loppu. ”Ja siinä on konkreettisesti ilmaistu, mitä uutta hanke toisi, jos se toteutuisi. Pieniin yksityiskohtiin kannattaa kiinnittää huomiota, niiden avaaminen lisää vakuuttavuutta.”
Julkaisuputkessa useassa vaiheessa
Kirjoittaminen on keskeinen osa tutkijan työtä. Yliopistot saavat rahaa tutkijoiden julkaisuista, mutta kirjoittaminen ja julkaiseminen on eduksi myös tutkijalle itselleen. ”Siten tutkija saa oman äänensä kuuluviin tiedeyhteisössä – se on meidän tapamme kommunikoida tiedeyhteisön kanssa”, Camilla Lindholm kiteyttää.
Väitöksen jälkeen -kirja kokoaakin 10 vinkkiä tuotteliaaseen julkaisemiseen. Tutkijan tuottelias julkaisuputki on kirjan mukaan 2 + 2 + 2 -järjestelmä, jossa kaksi julkaisua on jatkuvasti ideatasolla, kaksi työn alla ja kaksi arvioitavana tai lähellä julkaisemista.
”Toisaalta hyvin vaativaa, toisaalta hyvä tapa jäsennellä omaa työtä ja suunnitella ajankäyttöä”, Lindholm toteaa.
Tieteenaloilla on omat, arvostetut julkaisunsa, joissa tutkijat toivovat artikkeliensa ilmestyvän. Julkaisemisesta ei päätä yksittäinen toimittaja, vaan anonyymit vertaisarvioijat ottavat artikkeliin kantaa ja kirjoittavat siitä lausunnon. Tarkoitus on näin taata tutkimusten ja artikkelien laatu. Akateeminen tutkijayhteisö perustuu pitkälti tähän vertaisarvioinnin prosessiin.
Artikkeleita hylätään runsaasti, mikä on tietenkin turhauttavaa. Camilla Lindholm neuvoo silloin käymään ikävät tunteet läpi ja lähestymään asiaa ratkaisukeskeisesti; mitä nyt voin tehdä, millaiset arviot sain? Ovatko se sellaiset, joita voin hyödyntää, kun alan työstää tekstiä jonnekin muualle lähetettäväksi?
Kirjassa lainataan Wendy Laura Belcheriä: ”Se, miten reagoit artikkelejasi koskevaan palautteeseen, määrittää koko akateemisen urasi.”
”Kriittistä palautetta ei ole helppoa ottaa vastaan. Tärkeää on kuitenkin se, miten nöyrästi suhtautuu palautteeseen; miten pystyy hyödyntämään sitä, kun alkaa muokata tekstiään”, Lindholm sanoo.
Opettaja, tutkija, vaikuttaja, viestijä…
Väitöksen jälkeen -kirjassa paneudutaan myös opetukseen osana akateemista uraa. Suomalaisissa yliopistoissa annettu opetus perustuu tutkimukseen, mutta opetustyö saattaa jarruttaa tutkimustyötä. Väitöksen jälkeen -kirja antaa vinkkejä myös siihen, miten opettamista ja tutkimusta voi yhdistää.
Tutkijan pitää myös kansainvälistyä. Tätä edellyttävät jotkut rahoittajat, mutta se on kaiken kaikkiaan hyväksi niin tutkijalle kuin tutkimukselle. ”Tiede on aina globaalia, ja tiedeyhteisö on globaali. Jotta tiede kehittyisi mahdollisimman pitkälle, on tärkeää, että tutkijoita eri maista, eri yliopistoista tulee yhteen ja käy keskustelua. Se edistää tieteen kehitystä parhaimmalla tavalla”, Camilla Lindholm sanoo.
Tutkimukselta odotetaan yhteiskunnallista vaikuttamista, jota Lindholmin mukaan toteutetaan erityisesti tiedeviestinnällä. Tutkijoiden tyypillinen viestintäkanava on jo jonkin aikaa ollut Twitter, jossa keskustellaan paljon.
Sosiaalinen media, blogit ja podcastit tarjoavat tutkijoille erinomaisen mahdollisuuden saada äänensä suuren yleisön kuuluville. Tutkijan onkin hyvä olla myös some-aktiivi.
Jonglööri pysyy liikkeessä ja muutoksessa mukana
Akateemisella uralla on siis oltava melkoinen moniosaaja ja pidettävä monta palloa ilmassa. Kirjassa onkin omistettu yksi luku jonglööraukselle, ja siinä myös kerrotaan erilaisista projektinhallintatyökaluista. Hyvin tärkeää on kyky priorisoida samoin kuin sanoa ei oikeassa paikassa.
Väitöksen jälkeen -kirja sisältää myös lukuisia käytännön esimerkkejä, tehtäviä ja kertomuksia urapoluista, jotka eivät aina ole suoria menestystarinoita. Esimerkiksi Camilla Lindholm on kokenut suuren pettymyksen eräässä professorin tehtävän haussa, jossa jäi toiseksi.
”Se oli opettavainen kokemus. Olin ajatellut, että kunhan teen parhaani, kunhan vain teen paljon töitä, niin pystyn asioihin. Se oli sellainen nöyrtymisen paikka”, hän sanoo.
Tutkijan työ on kovaa, ja siinä joutuu kokemaan jatkuvia pettymyksiä ja taloudellista epävarmuutta. Miksi Camilla Lindholm haluaa silti tehdä juuri tätä työtä?
”Minulla on jatkuvasti mahdollisuus oppia uutta, paneutua asioihin ja pysyä liikkeessä ja muutoksessa. Siksi tämä työ ja tutkimus on minun intohimoni”, hän vastaa.
”Tärkeintä kaikessa on, että oma visio on kirkkaana: mitä haluan, mitä tavoittelen, miksi kirjoitin tämän artikkelin, miksi tein tämän rahoitushakemuksen? Mikä on minun sanomani tutkijana? Se lopulta kantaa ja motivoi eteenpäin, vaikka vastoinkäymisiä tuleekin.”
Toimittaja: Pia Sivunen
Pääkuva: Jonne Renvall, Tampereen yliopisto
Kuuntele Camilla Lindholmin haastattelu Soundloudissa
