Korona-aikana koettu ahdistus ja eristyneisyys ovat näkyneet myös seurakuntien oppilaitostyössä. Tampereen yliopistolla toimiva yliopistopastori Risto Korhonen kertoo havainneensa, että koronatilanteen pitkittyminen on aiheuttanut turhautumista ja taisteluväsymystä.

Kun korona keväällä iski, oli ensimmäinen reaktio hämmästys ja outous, joillekin ehkä myös uuden, jännittävän tilanteen kokeminen.

”Kun korona sitten osoittautui maailmanlaajuiseksi, vakavaksi sairaudeksi, ja alettiin elää tiukkojen rajoitusten kanssa, todellisuus tuli aika kovalla tavalla vasten kasvoja niin opiskelijoilla kuin henkilöstöllä”, Risto Korhonen sanoo.

Siirtyminen etätyöskentelyyn verkon kautta niin opetuksessa, opiskelussa kuin tutkimuksessa toteutettiin yliopistolla todella nopeasti. Kunhan alun teknisistä pulmista selvittiin, uusiin työntekotapoihin sopeuduttiin, ja kesää kohti tilanne alkoi kaiken kaikkiaan helpottua.

”Se oli sellaista aaltoliikettä niin tunnetasolla kuin konkreettisten asioiden hoitamisessa. Kun nyt on päästy syksyyn, ja samat vaikeudet ovat edelleen olemassa, niin taisteluväsymys, turhautuminen ja joittenkin osalta levoton luovuttamisen fiilinkikin on päällä”, Risto Korhonen sanoo.

Seurakuntien oppilaitostyössä oli korona-ajan alkuvaiheessa normaalitilanteeseen verraten hieman rauhallisempaa. Kun tilanne aina vain jatkui, yhteydenotot niin Tampereella kuin muillakin opiskelupaikkakunnilla alkoivat lisääntyä.

Opiskelijoilla paljon kuormitusta

Opiskelijoita on yliopistopastorin mukaan rasittanut erityisesti toisista etäälle joutuminen. Kavereita ei pääse tapaamaan, kivoja yhteisiä tapahtumia ei järjestetä. Opiskelija ei ehkä pääse tapaamaan riskiryhmään kuuluvia läheisiä omaisiaankaan muuten kuin etäyhteydellä.

”Opiskelijoiden suurimmat huolet liittyvät voimakkaan tunnetilan – joka voi olla sävyltään esimerkiksi pelkoa tai masennusta – sietämiseen pitkittyneenä ilmiönä”, Risto Korhonen sanoo.

Kuormittavia asioita on paljon. On huolta opintojen etenemisestä, talous huolettaa kesätöiden mentyä alta, harrastusmahdollisuudet ovat ehkä jäissä, samoin vaihto-opiskelun mahdollistava kansainvälinen toiminta. Lisäksi mieltä saattaa painaa huoli valmistumisesta; onko alallani töitä sitten, kun valmistun?

Yksinäisyyden ahdistus voi lamauttaa täysin

Yliopistopastori Risto Korhosen työ on ei suinkaan ole vain yhteydenottojen odottamista, vaan hän on itse aktiivinen yhteydenpidossa.

”Jollekin yksinäisyyden ja eristyneisyyden ahdistus voi olla niin lamauttava, ettei hän kykene ottamaan yhteyttä edes kavereihinsa, saati auttamisverkostoihin. Jos saan tietää tällaisesta, yritän esimerkiksi kaveriverkostoa hyödyntämällä saada ihmiseen yhteyden.”

Opiskelijoilla ja henkilöstöllä on paljon samankaltaisia, mutta myös elämäntilanteesta johtuvia omanlaisiaan huolia.

”Eroa on esimerkiksi siinä, että yliopiston työntekijöillä on ollut töitä, mutta etenkin keväällä he olivat ylikuormittuneita, kun jouduttiin nopeasti laittamaan opetus ja tenttikäytännöt uusiksi. Oma ja vanhempien terveys on huolestuttanut, ja monella on ollut taloushuolia. Puolisolta on saattanut mennä työ, mikä on rasittanut ja ollut mustana möykkynä mielessä, ja silti on pitänyt jaksaa viedä opetusta ja tutkimusta eteenpäin.”

Kenenkään ei tarvitse jäädä yksin

Miten seurakuntien oppilaitostyö sitten voi auttaa ahdistunutta opiskelijaa tai henkilöstöön kuuluvaa? Risto Korhonen sanoo, että tässäkin tilanteessa korostuu eri kanavia hyödyntäen välittyvä läsnäolo ja tuki; huolista rasittunutta ei jätetä yksin. ”On tärkeää välittää realismiin perustuvaa toivoa, että tästäkin tilanteesta voidaan selvitä.”

Oppilaitostyö on yhdessä seurakuntien ja oppilaitostiimien kanssa järjestänyt pienimuotoisia kohtaamisia, joissa on voitu tavata ihmisiä kasvoista kasvoihin ja tulla niin lähelle kuin turvaetäisyydet sallivat.

Risto Korhonen kertoo, että yhteistyöverkostoa tiedekuntien opintoneuvojien ja psykologien sekä Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS:n kanssa on vahvistettu. Yliopistopastori itse tukee erityisesti ylioppilaskuntaa ja sen toimijoita, jotka ovat olleet kovilla koronan kanssa.

”Perustyöhömme liittyvät asiat ovat tulleet hyvin kirkkaasti esille – välittäminen, rohkaisu, toisenlaisten vaihtoehtojen löytäminen, ihmisenä ihmiselle oleminen ja tietenkin kristillisen uskon vahva viesti siitä, että kaiken kurjuudenkin keskellä on toivoa.”

Vaikka kyseessä on seurakuntien oppilaitostyö, Risto Korhonen sanoo kaikkien saavan siltä palvelua uskonnollisesta vakaumuksesta tai sen puuttumisesta riippumatta. ”Pyrimme olemaan kanssakulkijoita myös tässä vaikeassa vaiheessa ja toivotaan, että huominen on vähän tätä päivää parempi.”

Toimittaja: Pia Sivunen