Ohjelmistossa on aiempaa enemmän podcasteja ja opiskelijoiden tekemiä ohjelmia. Tiedettä ja tutkimusta käsitteleviä ohjelmia on luvassa tiistaisin.
Radio Moreenin kevätkausi on alkanut uuden ohjelmiston voimin. Arkipäivien puheohjelmapaketit on koottu päivittäisen teeman mukaan.
Maanantaisin kuullaan opiskelijoiden tekemiä asiaohjelmia. Mediakriittinen Mediamankeli käy läpi erilaisia sosiaalisen median ilmiöitä viiden jakson verran. Viime syksyltä uusintana kuullaan Komeetan jäljillä -podcast, jossa journalismin, viestinnän ja median tutkijat kertovat omista tutkimusaloistaan ja tutkijan arjesta.
Tiistaisin lähetämme tutkimus- ja tiedeohjelmia, joissa ääneen pääsevät Tampereen yliopiston eri alojen tutkijat. Ohjelmat ovat tuoreita uusintoja Kuuntele tutkijaa– ja Tutkain-ohjelmasarjoista. Lisäksi tiistaisin klo 17 kuullaan Kirsi Lempolan toimittama rock- ja hevimusiikin erikoisohjelma Raskasta tiistaita 18. tammikuuta lähtien.
Keskiviikko on varattu toimittajaopiskelijoiden keskusteluohjelmille, jotka on tehty journalistiikan kurssien yhteydessä.
Torstaisin on tarjolla yhteistyökumppaneidemme ohjelmia. Tammikuussa aloittavat sekä TAMKin Kohina kampuksen ohjelmasarjat että Prologos-yhdistyksen Vuorotellen-podcast, joka yleistajuistaa viestinnän ja vuorovaikutuksen tieteellisiä ilmiöitä.
Perjantaisin laskeudutaan viikonlopunviettoon opiskelijoiden tekemien viihteellisten podcastien parissa. Puheohjelmien lisäksi perjantain ohjelmistossa kuullaan 28. tammikuuta alkaen Paavo Teerimäen Offshore-musiikkiohjelma, joka soittaa musiikkia soittolistojen ulkopuolelta Iso-Britanniasta ja Australiasta.
Aamun puheohjelmat alkavat kello 8, ja ohjelmapaketti uusitaan samana iltapäivänä klo 13. Radio Moreenin ohjelmatiedot päivittyvät jatkossakin kerran viikossa.