Suositun Aivocast-podcastin kolmas tuotantokausi alkaa Radio Moreenissa maanantaina 28. helmikuuta. Ensimmäisen jakson aiheena on addiktiot.
Radio Moreenin maanantain ohjelmapaketissa kuullaan jälleen Aivocast-podcastia, joka syventyy ajattelun ja aivojen maailmaan. Kevään aikana on tulossa asiaa muun muassa jännittämisestä, leikkimisestä ja temperamenttipiirteistä. Aivocastia toimittavat Jenna Lahti ja Hanne Vuorela.
Jokaisessa jaksossa on tuttuun tapaan mukana myös asiantuntija tai tutkija täsmentämässä aihetta tieteellisestä näkökulmasta.
– Tuntuu, että erityisesti tällä kaudella on sellaisia aiheita, joista itsellä on paljon omakohtaista kokemusta ja sanottavaa. On ollut mielenkiintoista päästä kuulemaan asiantuntijoilta syitä arkisten ilmiöiden takana, jotka ovat itselle aiheuttaneet päänvaivaa, Lahti kommentoi.
Haastateltavien löytäminen osoittautui syksyllä haasteelliseksi, mutta kausi saatiin kuitenkin alkuvuoden aikana purkkiin. Tekijöiden mukaan kolmas kausi on vaivansa väärti.
– Uusissa jaksoissa on aiheita, joiden työstäminen on ollut haaveena jo pitkään. Liikunnan merkitys aivoille on noussut esiin keskusteluissa useiden asiantuntijoiden kanssa monta kertaa aikaisemmin, mutta nyt pääsimme viimein tekemään aiheesta kokonaisen oman jakson, Vuorela kertoo.
Aivocast-podcastia voi kuunnella kevään aikana Radio Moreenista maanantaisin. Kolmannen kauden ensimmäinen osa riippuvuuksista lähetetään 28. helmikuuta klo 8 ja klo 13. Jaksot löytyvät myös Spotifysta.
Kuva: Anni Ågren