Syksy on käynnistynyt Tampereen elävän musiikin esityspaikoissa pääosin hyvissä tunnelmissa, vaikka keikat pyörivät rajoitetulla yleisömäärällä. 

Sekä tapahtumajärjestäjät että yleisö on syksyn aikana totutettu uusiin turvallisuuskäytäntöihin. 

“Keikat on otettu hyvin vastaan sekä yleisön että artistien puolelta. Siinä mielessä tilanne on hyvä, konsertit rullaa ja ihmiset ovat todella onnellisia siitä, että saa kuulla elävää musiikkia”, kertoo toimitusjohtaja Annamaija Saarela Tampereen G Livelabista.

Vaihtoehtomusiikkiin keskittyvällä pispalalaisella Vastavirta-klubilla tilanne on samankaltainen.

“Korona-juttujen mukaan on menty, ohjeita noudatetaan, muutama kuukausi tuossa olikin ihan okei”, kertoo ohjelmavastaava ja baarityöntekijä Piitse Koivisto.

“Mutta tilanne on taloudellisesti todella haastava. Rajoitettu kapasiteetti vähentää lipunmyyntiä ja kaikkea muutakin myyntiä”, Annamaija Saarela jatkaa.

Maltillisia pikkujouluja pienemmissä porukoissa

Koronarajoitukset aiheuttavat päänvaivaa etenkin tulevan pikkujoulukauden kynnyksellä niin työpaikkojen pikkujoulusuunnittelijoille kuin ravintolayrittäjille. Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä on muistuttanut tänä vuonna työnantajia pikkujouluihin valmistautumisesta. Työnantajia pyydetään harkitsemaan onko riskienhallinnan kannalta viisasta kokoontua fyysisesti paikalle. Tämä vaikuttaa ohjelma- ja ravintolapalvelujen kysyntään.

“Yksityistilaisuuksia koskevat säädökset ovat tiukemmat kuin yleisötilaisuuksia koskevat epidemiaryppäiden takia,“ kertoo G Livelabin Annamaija Saarela.

”Poikkeuksellisena aikana hauskat yhteiset hetket ja kokemusten jakaminen ovat tärkeitä jokaiselle. Siksi sosiaalista kanssakäymistä ei kannata kokonaan ohittaa, vaan suurille kokoontumisille voi keksiä turvallisia vaihtoehtoja”, sanoo johtaja Mika Salminen THL:stä tiedotteessa. 

Tapahtumajärjestäjät ovatkin käynnistelleet syksyn aikana keikkojen striimausta, jonka avulla pikkujouluohjelma voidaan tuoda turvallisesti suoraan kotiin. 

“Pikkujoulutilaisuuden voi viettää jokainen omassa kotonaan saman keikan äärellä, jos sama livestream on kaikilla seurannassa.” Annamaija Saarela sanoo.

Yritysten on mahdollista saada verohelpotuksia myös etäpikkujoulujen järjestämisestä. Verohallinnon mukaan työnantaja voi tarjota etäpikkujouluihin osallistujille ohjelmaa, ruokaa ja juomaa verottomasti.

Mutta miten tästä eteenpäin?

Vastavirralla uskotaan keikkojen hyvän sisällön kantavan eteenpäin vaikeina aikoina. “Meillä on joka viikonloppu hiton hyvät keikat. Eihän ne mitään isojen piirien juttuja ole, mutta ne ovat sitä elävää toimintaa, josta löytyy jotain uutta.” hehkuttaa Piitse Koivisto.

Annamaija Saarelan mukaan toiveikkuus on tärkeää: 

“Tässä tilanteessa on tärkeintä, että säilyttää toiveikkuuden, luovuuden ja innovatiivisuuden, koska tässä ajassa on myös paljon hyviä mahdollisuuksia.”

Toimittaja: Hanne Vuorela