Maco Oeyn vieraana kauden viimeisessä ohjelmassa on Laura Moisio, persoonallinen musiikintekijä Tampereelta. Luvassa on tunnin verran puhetta musiikin tekemisestä – ja tietenkin Laura Moision musiikkia.
Marraskuun viimeiseen ohjelmaan saapuu vieraaksi klassisen kitaran taitaja, muusikko Petri Kumela. Hänen levynsä Small Creatures valittiin vuoden klassiseksi levyksi tämän vuoden helmikuussa.
Stereotyyppiset sukupuoliroolit muovaavat osaltaan sitä, millaisiksi ihmisiksi ja millaisessa maailmassa kasvamme. Mikä rooli medialla on sukupuolen rakentajana ja miten eri sukupuolia kohdellaan julkisuudessa? Kuinka vaikeaa sukupuolinormeja on rikkoa? Aiheesta keskustelemassa...
Eriarvoisuus näkyy paitsi lompakossa, myös esimerkiksi terveydessä, syrjäytymisessä ja suhtautumisessa tulevaisuuteen. Kuinka iso osa huono-osaisuudesta on jo syntymässä saatua perintöä? Työnnetäänkö joitakin ihmisiä jo valmiiksi marginaaliin ja miten mahdollisuuksien tasa-arvoa...
Taajuudella kuullaan tammikuun alusta alkaen pääasiassa opiskelijoiden tekemiä ohjelmia. Avustajien toimittamista puhe- ja musiikkiohjelmista lähetetään viimeiset jaksot joulukuussa.
Taiteilija ja yhteiskunnallinen ajattelija Riina Tanskanen perusti Instagramiin Tympeät tytöt -tilin keväällä 2020. Nyt Tympeillä tytöillä on jo lähes 50 000 seuraajaa. Tilin sisältö koostuu värikkäistä ja häpeilemättömistä tyttökuvista ja miniesseistä, jotka nostavat esille yhteiskunnan epäkohtia, kuten naisvihaa, seksismiä ja rasismia.
Tällä kertaa ohjelmassa on vieraana valokuvaaja, joka on tunnetaan erityisesti keikkakuvistaan. Minkälaista artistien kuvaaminen on ja mikä kuvien merkitys on tänä päivänä? Musiikkiohjelma MACOBOXI kuullaan Radio Moreenissa torstaina 28.10. klo...
Syyskuun viimeisenä päivänä musiikkiohjelma MACOBOXIn vieraaksi saapuu rap-artisti Hannibal. Luvassa on tarinointia artistin pitkästä urasta ja musiikkia uran eri vaiheilta.
Radio Moreeni on mukana 24 tunnin mittaisessa lähetysmaratonissa perjantaina 1. lokakuuta. Moreenin osuus kuullaan aamulla klo 8. Suoraa tunnin mittaista lähetystä tehdään suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.